Lukkarimestari (1)
Lukkarimestari johtaa killan lukkaristoa, joka kokonaisuutena vastaa, erityisesti sitseillä, laulattamisesta, laulun johtamisesta, kiltalaisten viihdyttämisestä sekä laulukulttuurin edistämisestä. Lukkarimestari organisoi lukkareiden toimintaa, huolehtii uusien lukkareiden kouluttamisesta ja johtaa lukkariston hankkeita. Tämän lisäksi Lukkarimestari istuu AYY:n Lukkaritoimikunnassa.
Lukkarimestarilla on suotavaa olla lukkarointikokemusta vähintään yhden lukkarivuoden verran.
--
Lukkarit (3-6)
Lukkari on lukkari siinä missä mestarinsakin. Lukkarit johtavat laulua, viihdyttävät sitsikansaa ja edistävät killan laulukulttuuria lukkarimestarin johdolla.
--
Lukkarikisällit (1-3)
Lukkarikisälli on kisälli siinä missä lukkarinsakin. Paitsi, että tämä rooli on tarkoitettu nimenomaan lukkaroinnista kiinnostuneelle ensikertalaiselle. Lukkarikisällinä pääsee tutustumaan lukkaroinnin maailmaan hieman pienemmillä vastuilla – kisällien ei oleteta esimerkiksi heti aluksi ottavan suuria vetovastuita sitseillä, mutta kokemuksen karttuessa vastuuta saa tietenkin ottaa omien halujen ja kykyjen mukaan.
Jos siis olet koskaan miettinyt, että lukkarointi voisi kiinnostaa, tämä rooli on sinulle!
Hallitus esittää, että lukkarit ja lukkarikisällit valitaan erillisillä hakemuksilla vaalikokouksen jälkeen.